Tervehdys Lahdesta ja pentukurssilta. Takana on kaksi iltaa kurssia ja kylä on kuaheeta toi koiran omistajaksi opettelua. Kun niin pisti ekana iltana haukotuttamaan ja sitten meni Peetultakin hermot.

Viereinen Degan taulu ei ole kouluttajasta, jonka selkää ensimmäinen kaksituntinen pentukurssilla tuli tuijoteltua. Mutta kuvaa siis ensimmäisen kurssi-illan antia. Pelkkää selkää.

Ihminen kun on oppivainen eläin, joka oppii kuulemalla, näkemällä ja tekemällä. Eri ihmiset opiivat eri tavoin, mutta valtaosalle eri tapojen yhdistäminen tuottaa parasta oppimistulosta. Kunhan siis niitä keinoja käytetään. Ekailta pentukurssilla meni kuitenkin katsellessa kouluttajan selkää ja kuunnellessa juttujaan. Toki hän nosti koiraansa hännästä ilmaan, jota mekin pojan kanssa kurssilta tullessa heti kokeilemaan. Vaan eihän kantti kestänyt Peetua silleen raapasta hännästä kun kurssilla näytettiin. että hukkaan meni sekin kahden tunnin ainoa demonstraatio. Ei nousut hännästä nostamalla meidän Peetun takajalat ilmaan lainkaan.

Ja sitten oli viime maanantaina eka kenttäilta. Nyt näkyi jo kouluttajan naamakin. Kun han puhui 57 minuuttia. Ja kolme minuuttia me Peetun kanssa kokeiltiin kulkea silleen, ettei kukaan vedä narun kummassakaan päässä. Paitsi laumanjohtaja, kun pitää saada Peetun huomio pysymään johtohahmossa. Sitä on sitten pitkin katuja opeteltu koko viikko, josko huomenna osattaisiin paremmin kuin viikko sitten. Jolloin Peetulta meni hermo siinä 35 minuutin kuuntelemisen jälkeen. Vaikka kyllä meni laumanjohtajaltakin.

Onkin herännyt epäily, voiko laumanjohtajan oppimattomuus johtua opetuksesta?

Että hau hau Renkomäestä, huomennaehtoolla on seuraava pentukurssi-ilta.